Lukuvuoden ensimmäinen LO 14.8.2019

Heippa

Ekaan LO-tuokioon (muista uusi aika!) tällaisia asioita:

  1. Valokuvauspäivä on peruskoululaisilla 26.8. Aikataulu tähän tulee myöhemmin.
  2. A310, siis meidän entinen kotiluokka, on nykyisin siis ykkösluokkalaisten käytössä. Otetaan ykköset nätisti vastaan, autetaan heitä ja käyttäydytään erityisen hillitysti A3-kerroksessa, jos siellä on tunteja.
  3. Tarkistakaa lukkarinne, mielellään koko lukuvuoden osalta! Esimerkiksi kolmannessa jaksossa oli joillakuilla hyppytunti, mikä ei periaatteessa pitäisi olla mahdollista yläkoulussa. Näistä ilmoitus minulle tai opinto-ohjaajalle (Raila Pirinen).
  4. Ensimmäinen lauantaityöpäivä on lauantai 7.9., jolloin pidetään Norssin perinteinen liikuntapäivä.
  5. Lukuvuoden ensimmäinen päivänavaus on perjantaina! Tällöin siis toimitaan niin, että mennään heti klo 9.35 tunnille (Helenan äidinkieli), jossa tarkistetaan läsnäolijat. Sitten mennään yhteiseen aamunavaukseen juhlasaliin.

Comments

Popular posts from this blog

Itsenäisyyspäivän aatto!

LO 9.9.2020