Kasiluokat taidetestaajina

Meidän koulun kasit mukana TAIDETESTAAJINA!

Mikä on Taidetestaajat?
Taidetestaajat on Suomen historian suurin nuorten kulttuurihanke, joka vie kaikki Suomen kahdeksasluokkalaiset kahdelle taidevierailulle. Toinen vierailuista tehdään nuoren omaan maakuntaan ja toinen pääkaupunkiseudulle kansalliseen kohteeseen. Pääkaupunkiseudun nuorten valtakunnalliset vierailut suuntautuvat Uudenmaan ulkopuolelle.
Kahdeksasluokkalaisia ja heidän opettajiaan on vuosittain noin 60 000, joten kolmessa vuodessa hanke tavoittaa lähes 200 000 ihmistä. Taidetestaajista syntyy nuorille ikäryhmää yhdistävä sukupolvikokemus.

Miten hanke toteutetaan?
Hanketta koordinoi Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto ja sen rahoittavat Suomen Kulttuurirahasto sekä Svenska kulturfonden. Hanke maksaa luokkien kahden vierailun matkat ja pääsyliput.
Taidetestaajissa mukana olevat taideorganisaatiot on valittu huolella ja ne ovat räätälöineet esityksensä ja muun ohjelmansa juuri nuorille sopiviksi. Taidetestaajien tavoitteena on madaltaa nuorten kynnystä lähteä taiteen pariin ja tarjota heille aivan uudenlaisia kokemuksia.
Taidetestaajiin osallistuminen tarjoaa nuorelle mahdollisuuden kokea ja arvioida taidetta. Avuksi tähän on tehty mm. netissä käytettävä arviointisovellus. Nuorten antamista arvioista luodaan visuaalisia tilastoja, jotka ovat kaikkien nähtävissä hankkeen nettisivuilla www.taidetestaajat.fi.
Kahtena ensimmäisenä toimintakautena Taidetestaajiin ilmoittautui lähes joka ikinen Suomen yläkoulu Hangosta Utsjoelle. Nuoret pääsevät matkalle kotikuntansa sijainnista ja etäisyyksistä riippumatta. Vierailujen järjestämisessä huomioidaan mm. saavutettavuus ja esteettömyys.

Koulumme kohteet
Koulumme osallistuu Taidetestaajat-hankkeeseen lukuvuonna 2019-2020. Vierailukohteemme ovat:
1. KE 27.11.  KALLE NIO -  THE GREEN /Suvilahti Cirko - keskus (koulupäivä n.  8.15-13.00)
2. KE 12.2. Tanssiteatteri MD:n Secunda Prattica-esitys ja  työpajat /Tampere
Vierailut ovat opetussuunnitelman mukaisia ja kuuluvat koulumme lukuvuosisuunnitelmaan. Vierailut ovat siis kouluaikaa, joten koulun säännöt ovat voimassa Taidetestaajiin osallistuessa. Oppilaat edustavat kouluamme taidevierailuilla ja muiden 8.-luokkalaisten joukossa, ja uskomme kokemuksen olevan ainutlaatuinen ja antoisa meille kaikille.

Some ja media
Lisätietoja hankkeesta on verkkosivuilla www.taidetestaajat.fi. Taidetestaajat toimii aktiivisesti myös sosiaalisessa mediassa ja tunnelmia voi somessa seurata tunnisteiden #taidetestaajat ja #konsttestarna avulla.
Facebook: www.facebook.com/taidetestaajat
Instagram: www.instagram.com/taidetestaajat
Youtube: bit.ly/youtaide
Nuoret itse kertovat mielipiteensä Taidetestaajista videolla: bit.ly/nuorettaidetestaajat
Tubettaja Roni Back esittelee, millaista taidetestaus on: bit.ly/taideroni

Taidetestausterveisin Minna Matinlauri

Comments

Popular posts from this blog

Itsenäisyyspäivän aatto!

LO 9.9.2020