LO 11.12.2019

Moikka

Tällaisia asioita:
Muistutatteko keskiviikon LO-tuokiossa:
  1.  Lukion opiskelijakunnan hallitus kerää koulullamme lahjoja Joulupuu-keräykseen. Joulupuu on jokavuotinen hyvän mielen tempaus, jonka tavoitteena on antaa joululahjoja lapsille, jotka ovat lastensuojelun piirissä, huostaan otettuna, sijaisperheessä, lastenkodissa tai muutoin perhetilanteen vuoksi jäisivät ilman joulupukin tuomisia. Lahjoja voi tuoda juhla-aulaan tämän viikon ajan (9.-13.12.) klo 12.30-13 välillä. Keräyspisteellä on joulupaperia ja pakettikortteja, joihin kirjoitetaan lahjan saajan ikä (ja sukupuoli) sekä lahjan sisältö. Lahjan pitää olla uusi - joko itse tehty tai ostettu. Lisätietoa keräyksestä saa osoitteesta joulupuu.org. Sieltä löytyy myös lahjavinkkejä. Lukion opkh arpoo lahjoja tuoneiden kesken leffalippuja. Lahjapisteellä on lappuja, joihin lahjan tuoja voi halutessaan
    kirjoittaa nimensä ja puhelinnumeronsa.
  2. Kirjaston säännöt:
    - Lukusali on tästedes tarkoitettu vain hiljaiseen opiskeluun (poislukien silloin kun opettaja on varannut lukusalin oppituntikäyttöön esim. ryhmätöiden tekemiseen)
    - Pelivälitunti on pois jouluun asti, joulun jälkeen voidaan neuvotella sen jatkosta. Kirjastossa ei siis saa toistaiseksi pelata ollenkaan tietokoneella. Lautapelejä ja shakkia voi edelleen pelata välituntisin lainaussalin puolella!
    - Lainaussalin puolella saa jutella ja viettää aikaa vapaasti kuitenkin muut huomioiden. Esim. musiikin kuuntelu, videoiden katselu ja äänekäs pelaaminen kännykällä kirjastossa vain kuulokkeilla.
    - Siivoa sotkusi: palauta käyttämäsi kirjat, lehdet ja muut tavarat paikoilleen ja laita roskat roskiin.
    - Eväät syödään kirjaston ulkopuolella, kirjastoon ei saa tuoda ruokaa eikä juomaa!
  3. Joulujuhlapäivän ohjelma:
    Ryhmä 2: 7BD, 8ABC, 9BCDE, 18ABC, 16D:
    11.15–11:30: LO/RO-tuokiot omissa luokissaan, josta juhlasaliin
    11:30–12:30: joulujuhla pk + lukio
    12:30: ruokailu ja tämän jälkeen kotiin

  4. Lauantai 21.12. ohjelma:
    10-11 Joulukirkko Vanhassa kirkossa tai vaihtoehtoinen tilaisuus koululla
    11-12 Peruskoulun välitodistusten ja lukion jaksotodistusten jako LO/RO-tiloissa

Comments

Popular posts from this blog

Itsenäisyyspäivän aatto!

LO 9.9.2020